"Seuraa!"

Tokoinnostus. Oikeasti! Kun Milo edelleen viettää saikkua eikä saa hypellä, niin ollaan sitten tokoiltu ja olen saanut oman motivaation kohdilleen. Toko onkin hauskaa! Varsinkin, kun toinen osapuolikin on ihan mukana ja innolla tekee mitä pyydetään. Ollaan alettu nyt työstämään meidän seuraamista, jossa ollaan junnattu paikallaan jo pidemmän aikaa. Alotin koko seuraamisen opettamisen alkuun imuttamalla, mutta musta alkoi tuntua, että se ei välttämättä olekkaan se paras tapa Milolle. Alotettiin opettaminen uudestaan, askel kerrallaan, ilman namia vasemmassa kädessä. Ollaan käyty nyt joka päivä porukoiden talon kellarissa, jossa on n. 70 metriä pitkä ja noin metrin leveä käytävä. Olen halunnut alusta Milolle tiiviin seuraamistyylin, joten tuon kapean käytävän vuoksi Milo ei pääse liikkumaan liian kauas mun jalasta. Seuraaminen alkaa sujua ja ollaan tehty jopa parinkymmenen metrin pätkää siten, että Milo pitää kontaktin koko ajan ja pysyy oikeassa paikassa. Oon ihan supertyytyväinen tähän! Miloa ei myöskään tarvitse mitenkään viritellä tekemiseen, vaan kun lenkin jälkeen mennään kellariin se on jo ihan innoissaan ja odottaa käskyä tulla perusasentoon. Tänään harjoiteltiin myös jääviä ja ne alkavat olla jo ihan hyviä. Lisää nopeutta kaipaan maahanmenoon, mutta pääasia on, että lisäaskeleita ei pahemmin tule. Nopeutta ehditään kyllä saada lisää, kunhan pääsen taas palkkaamaan Miloa lelulla. Toivottavasti päästään tulevana keskiviikkona ohjattuun tokoon ilmojen puolesta, sillä en malta odottaa että päästään pitkästä aikaan tekemään tokoa kunnon häiriöön.

Milolla on muutenkin ollut tosi hyvä viikko ja se on saanut nyt parina päivänä hetken (n. 10min.) mennä vapaana ulkona. Pienen bordercollikan ilme oli kyllä ikimuistoinen, kun se tajusi pääsevänsä pian vapaaksi.:) Hyvin kuitenkin malttoi odottaa vapautuskäskyä ja totteli myöskin, kun käskin sen hidastaa menoa. En antanut sen siis juosta metsäpolulla, vaan sen täytyi kävellä nätisti. Ollaan pidennetty taas lenkkejä ja kävelty melkein päivittäin umpihangessa, eikä jalka ole oireillut millään tavoin. Milo on ollut paljon tyytyväisempi, kun saa olla ulkona pidempiä aikoja ja liikkua enemmän.

Helmikuun auringonsäteet.

Olen laittanut pariin koiraseuraan kyselyä mahdollisista alkavista jälkikursseista. Tarkoitus olisi siis jättää agility ainoaksi raskaammaksi lajiksi ja vaihtaa pk-haku pk-jälkeen. Milohan on hakutreeneissäkin etsinyt maalimiehiä paljon jälkiä pitkin, joten lajin vaihto on siltäkin kannalta ehkä aiheellista. Päällimmäinen syy on kuitenkin se, että haku on melko raskasta koiralle ja tän olkaepisodin vuoksi en halua rasittaa Miloa liikaa, varsinkin kun agility on kuitenkin ainakin toistaiseksi se meidän päälaji. Hakua ei siis tulla harrastamaan tavoitteellisemmin, mutta toivottavasti jäljestä saataisiin sellainen laji, jossa päästäisiin joskus ihan kokeisiin asti. Hakua varmaan tehdään kuitenkin silloin tällöin ihan aktivoinnin vuoksi ja kyllähän Milo selvästi siitä tykkää, joten senkin vuoksi on kiva välillä käydä etsimässä kadonneet ukot metsästä.